Tämä ihana, lähes pyöreä pallomme tarjoaa meille Eedenin ja Helvetin samassa paketissa. Ei tarvitse kun kävellä kaupan kassalle, ostaa lasten poimimia banaaneja, maaorjien tuottamaa kaakaota ja synninpäästö keskikaljan muodossa. Ei kettutytön tai kaakaokallen tarvitse tulla huutamaan suu vaahdossa; vitun paska! Jokainen ajatteleva ihminen tietää, että jotain on pahasti vialla. Tuntuu etteivät rahat riitä elämiseen taas seuraavaan, nykypäivän alistajan maksamaan, palkkaan, kun saman aikaisesti ympärillä on niin paljon tavaraa, että ei meinaa itse kotiin mahtua, mikä tietenkin on ongelma. Kodin pitäisi olla suurempi, tavarasta luopuminen ei tule kuulonkaan. Kuinka monta kertaa miehen pitää haaveilla siitä erakkomökistä ennen kun itsensä sieltä löytää -  sitten mieleen tulee lapset ja helvetillinen laina pankista. Miten sitä voi päätyä näin vaihtoehdottomaan yhteiskuntaan?

Sitä herää siinä vaiheessa kun on jo kaulaansa myöten kuspissassa. Ei Leinon Einosta tai Jaakko Sibeliuksesta olisi tullut kultaa jos ne olisivat jääneet lapsia hoitamaan tai lainaa lyhentämään. Jaakko sano, että anna uusi Vippi.fi ja Eikka nosti kytkintä ja lähti maailmaa katsomaan. Paljon tuli paskaa läheisten tuulettimiin, mutta niinpä vaan kuoriutui miehistä kansallisia aarteita. No, oli siinä lahjakkuuttakin mukana ja tietenkin sitä kadehdittavaa rohkeutta tehdä mitä piti, vaikka sitten vähän huppelissa.

Me ollaan sellaisia perkeleen pyörässä juoksevia jyrsijöitä. Paitsi me ei olla söpöjä. Ainut tie ulos on tehdä itsestänsä niin varakas, että voi haistattaa pankin herroille ja rouville pitkät, mikä taas vaatisi sellaista kusipäisyyttä, että ei siitäkään leikistä moni selviä hautaan puhtaalla omallatunnolla. Niin ja tietenkin ne lapset. Monilla, kuten itselläni, on jo myöhäistä katkoa putkia. Onneksi lapset kasvaa. Harmi, että niin hitaasti. Itsellä ne vuodet tuntuu menevän paljon nopeammin. Väsyttää.

Demokraattisessa yhteiskunnassa yksilölle kaikki on mahdollista. Ja paskat. Kuka on se paskiainen, joka istutti ajatuksen siitä päähäni. Näen ympärilläni pelkkää hyvinvointia, menestystä ja onnea, mutta oma maailmani on synkempi kuin Mordorin vihon viimeinen lammikko. Tunnen kateutta kaikkea ja kaikkia kohtaan tietäen, että moni kenellä on sairas lapsi tai pettänyt terveys vaihtaisi paikkaa kanssani koska tahansa. Itselläni on ollut, ja on asiat aivan tarpeeksi hyvin onnellista elämää varten. Kaikki sen myös minulle kertovat ja järjellä sitä itselleni yritän tolkuttaa. Minkä ihmeen takia voin sitten näin huonosti?

Koska en voi olla tyytyväinen. En ole tyytyväinen itseeni, en ollut tyytyväinen perheeseeni, enkä liioin ole tyytyväinen työhöni. Tällä maailmalla piti olla minulle käsittämättömän paljon annettavaa. En tiedä mitä, mutta jotain sen piti olla. Ehkä tämä yhteiskunta antoi mahdollisuuden ja minun piti vain käyttää se. Yritinkin, mutta en ole ollut tyytyväinen. Hankin akateemisen kolutuksen, kauniin vaimon ja ihanat lapset vain todetakseni, että tässä ei voi olla kaikki. Tunsin kaiken riittämättömyyden, ennen kaikkea itseni, ja halusin olla onnellinen, mutta en siihen pystynyt. Nyt makaan yksin sängyllä ja olen neuvoton. Kamppailen kaikkien perkeleen demonieni kanssa ja yritän jaksaa huomiseen. Miksi minä en tyydy.

Aloitanko kaiken alusta, rakennan sen uudestaan mitä minulla jo oli todetakseni uudestaan, että ei riitä. Ei riitä.